Meillä on työväentalo ja sinne tulee joka vuosi suuri tivoli. Parasta tivolissa on autorata. Autorata on puusta ja se on pyöreän mallinen. Autoissa on paksut puskurit ja pitkä piiska sojottaa ylöspäin. Autoilla voi muksautella toisia autoja päin. Teltassa on voimamies. Hän menee maahan makaamaan ja auto ajaa hänen rintansa päälle. Pelle munii mustaan pussiin munia.

Aarnion Kake kuolee samoihin aikoihin kun tivoli on täällä. Kake on pyörällä tivolin lähellä ja ajaa Satakunnantietä. Hän ajaa tien toiselta puolen toiselle isoa ympyrää eikä huomaa autoa. Olemme allapäin. Minä suren häntä kauan.

Menemme ongelle Huhkon kosken alapuolelle. Siinä on paras paikka onkia. Mukana on lippo. Sillä saa pyydystettyä joesta pienen pieniä kaloja. Niitä käytetään syötteinä. Räkäkiiskiä ja särkiä tulee aina eniten ja muutama ahven. Saaliit laitetaan tikkuihin roikkumaan ja viedään kotiin. Kalat annetaan kissoille, Meillä on paljon kissoja. Tai ei ne ole meillä. Ne käy meillä. En tiedä missä ne asuvat, ne vaan ilmestyvät aina jostain ja olemme antaneet niille nimet.

Tänä vuonna ei ole kanoja. Nyt meillä on muutama possu aitauksessa. Ne ovat aivan karheita kun niitä koskettaa. Ne ovat kesän ja syksyllä osa niistä viedään pois ja jätetään yksi. Possujen huuto on kamalaa kun ne viedään isoon autoon. Viimeinen possu tapetaan. Joku mies tulee ja sillä on pieni pyssy mukanaan. Hän ampuu possuamme suoraan päähän silmien väliin. Possu seisoo paikallaan  hetken liikkumatta ja sitten se kaatuu kyljelleen. Possustamme saadaan lihaa ja makkaraa. En tykännyt siitä mitä possuille tehtiin-

Löydän maasta Laaksosen Arin puukon. Tiedän, että se on hänen, enkä saisi ottaa sitä. Puukossa on ketju kiinni ja laitan sen ketjusta roikkumaan vyötäisilleni. Se on kyllä hienon näköinen. Saman päivänä olemme metsässä monnisia. Se on vähän samanlaista kuin kymmenen tikkua laudalla. Siinä ei ole lautaa eikä tikkuja. Siinä piirretään ympyrä ja sen keskelle laitetaan oksa pystyyn. Yksi jää hakemaan ja muut menevät piiloon. Jos löytää niin juoksee tikulle ja huutaa nähty. Joku voi piilosta ehtiä tikulle ja heittää sen menemään ja taas kaikki alkaa uudestaan.

Juoksen piiloon ja kaadun. Kyljestäni valuu verta. Sitä verta on paljon ja nousen ylös. Huudan suoraa huutoa ja juoksen kotiin. Puukko on mennyt kyljestäni sisään. "Tuokaa pyyhkeitä, tuokaa pyyhkeitä", huutaa äitini. Froteepyyhkeitä painetaan haavaan ja sitten minua viedään. Isäni ajaa autoa ja ´vanhin veljeni istuu etupenkillä ja pääni on hänen sylissään. Ajamme kovaa ja isäni antaa autolla äänimerkkejä. Satakunnantiellä jossain puolivälissä matkaa tunnen, että en enää jaksa. On kuin kaikki voimat valuisivat jonnekin ja tiedän, että kuolen.

Olemme tyksissä ja makaan hoitopöydällä. Päälleni on laitettu jonkinlainen nahkaliivi ja lääkärillä on kädessään kolatikkaria muistuttava esine. Sanon isälleni, että älä jätä minua tänne ja hän lupaa. Isäni lähtee kuitenkin ja jään yksin sairaalaan. Hän ei pitänyt lupaustaan.

Se oli näin lähellä, sanoo valkotakkinen lääkäri ja näyttää pientä rakoa etusormensa ja peukalonsa välissä. Olen muutaman päivän sairaalassa ja pääsen kotiin. Haavani ommeltiin ja nyt minulla on siteet ympäri kehoani. Kaverit tulevat katsomaan ja tunnen itseni niin tärkeäksi. Olen sankari. Se verinen paita on kotonani ja siinä on kyljessä reikä. Se on ruudullinen flanellipaita.