Meidän tien alussa on iso kivi. Kun ei ole muuta tekemistä menemme isolle kivelle istumaan. Se on ainakin neljä kertaa suurempi kuin minä ja kaverini. Se on turvallinen paikka istua kun siitä näkyy talomme ja se on niin korkea. Se on meidän oma kivi ja sinne ei ole muilla asiaa.

Keskellä kiveä on syvä halkeama. Emme me näe sinne pohjalle saakka vaikka kuinka yritämme katsoa. Kivelle on helppo nousta ja sieltä ylhäältä katsoa maailmaa. Kivi on kesällä ja vielä alkusyksystäkin lämmin kun aurinko paistaa siihen.

Istumme kiven päällä kavereiden kanssa. Kukaan ei koskaan mene kivelle yksin. Nyt pitää keksiä autonmerkki ja jokainen tekee sen vuorollaan. Kenen auto sieltä Ihalantietä pitkin tulee niin saa aina yhden pisteen ja kenellä on pisteitä eniten kun leikki päättyy on voittaja.

Välillä arvuuttelemme mikä on kaukaa lähestyvän auton merkki. Kuka sen ensimmäiseksi arvaa on taas voittaja. Kivellä voi ihan vaan muutenkin istuskella ja katsella ohi ajavia autoja ja pyöräilijöitä tai sitten vaan menemme selällemme ja katsomme taivaalla lipuvia pilviä.

Kauppaan on tullut pieniä muovisia ritsoja, missä on kumilankakin mukana. Teemme ammuksiksi ulkuteja. Ulkuti on sellainen uun muotinen rautalangasta väännetty kuti. Sillä kun ampuu ohimeneviä ihmisiä persuuksiin niin kyllä se ainakin vähän tuntuu. Ei sieltä kivelta kyllä paljon uskalla ammuskella kun karkuun lähteminen on niin vaikeaa. On paljon parempi ampua kun on tiellä kävelemässä ja sitten vaan katsoa ihan muualle ja olla viattoman näköinen. Pihlajanmarjojen ja kovien herneiden ampuminen puhallusputkella on kiveltä paljon helpompaa kuin ulkutien.

Jollain isommalla kaverilla on tussarikin. Se on itse puusta tehty ihan oikean näköinen pistooli ja siinä on taakse vedettävä iskuri ja paksu kumilenkki mikä pingoittuu kun iskurin vetää taka-asentoon. Sitten kun sen iskurin vapautttaa niin kuuluu kauhean kova ääni. Kai nekin on kielletty, luulen ainakin. Kaikki kiva on kiellettyä.