Ihalan urheilukentällä kuluu aikaa päivästä toiseen. Siellä on musta hiilimurskainen juoksurata ja kentän keskusta on ruohomaton peitossa. Ihalan pojat pelaavat välillä jalkapalloa muiden kylän poikien kanssa. Pasalan pojat ovat monta kertaa pelaamassa meitä vastaan. Siinä mitellään totisesti oman kylän maineen puolesta ja turpiin tulee monta kertaa.

Järjestetään täällä piirikunnallisiakin joka vuosi ja pitäähän niihin osallistua. Kolmiotteluita on monta kertaa. Kuudenkymmenen metrin juoksu, pituushyppy ja kuulantyöntö. Ei tuo pituushyppy oikein suju, mutta juoksu ja ainakin kuulantyöntö menee paljon paremmin. Ei sille Europeuksen Pekalle mitään voi, mutta tulee sieltä aina niitä lusikoita kotiin vietäväksi. Me veljekset urheillaan kaikki, paitsi Sakke nyt tietenkin. Muistan muutama vuosi sitten kun Raimokin oli tällä samalla kentällä juoksemassa satasta. Siinä oli samassa erässä Rekolan Pentti, joka nyt oli kova juoksija, taisi olla maaotteluissakin. Voitti hän sen juoksun ja Raimo taisi olla kuudes. Eikä se ollut se juoksu. Se oli se tunne, oma veli juoksemassa Suomen parhaiden kanssa ja se jännitys ja odotus.

Siinä kentän vieressä on kioski, mistä saa limsaa, jäätelöä ja tupakkaa tietenkin yksittäin kappalein. Pikku Bostonia ja Armiroa. Kentän vieressä on korkea kallio, minkä laelle välillä aina kiivetään pelaamaan korttia ja sauhuttelemaan välillä. Näkee siltä aika kauaskin ja Siirin talokin näkyy sieltä.

Siiri on varmaan rikkain ihminen Ihalassa ja varmaan koko Raisiossakin. Sillä on iso talo Ihalassa ja se omistaa maata ympäri kylää. Niillä oli lehmiäkin ennen ja me haettiin maitoakin sieltä. Piti kävellä kotoa ja mennä talon kivijalassa olevaan kellariin ja hakea sitä sieltä. Siirillä oli valtava susikoira ja aina sitä sai katsella ympärilleen ja pelätä, että se ei ilmesty mistään näkösälle. Mutta siitä on jo aikaa. Se Siiri on muuten maisteri ja sen etunimi on Sointu.

Urheilukentän lähellä ihan vähän matkan päässä asuu Kauhan akkakin. En edes tiedä mikä sen oikea nimi on. Kauhan akan talo on melkein kentälle vievän tien vieressä ja aina kun siitä kulkee ohi niin pitää vilkuilla ympärilleen, ettei akka pelmahda pihalle. Kai sitä vähän pelätäänkin. Välillä se ilmestyy ulos ja huutaa niin, että koko kylä raikaa. Se kuuluu ihan hyvin meillekin asti se huuto. Sitten se Kauhan akka on taas poissa, Halikossa, siellä hullujen huoneessa. Sillä on kai joku vika päässä kun se huutelee aina ja sitten taas viedään Halikkoon.

Senkin muistan kun taas kerran kuului kauhea huuto, mutta ei se ollut akka. Se oli Anttalaisen Pekka kun huusi. Sitä oli käärme pistänyt jalkaan metsässä ja kai se huusi kun sitä jalkaa sattui. Ei se kuitenkaan kuollut siihen pistoon.

Tänä kesänä ei enää majoja rakennettu. On se viimeinen majamme edelleen siellä metsässä kun siitä kulkee ohi. Nyt sekin on täyttynyt vedellä kun se maa siinä ympärillä on aika suomaista. Kai me sitten ollaan kasvettu jo niin isoiksi, ettei niitä salaisia piilopaikkoja enää tarvita.