Meillä syödään aina. Aamulla kun herään niin tuoreen leivän tuoksu tunkeutuu kaikkialle. Aamulla syön melkein aina jotain pullaa ja juon kahvia mihin laitan paljon sokeria ja kermaa. Kesän koittaessa on aina uusia perunoita ja äidin tekemää voikastiketta missä on kevätsipuleita joukossa, niitä missä on pitkät varret.

Monta kertaa se syömme kilpaa. Kuka eniten jaksaa syödä pieniä uusia perunoita. Niitä menee lähes kaksikymmentäkin ja ne pitää vielä syödä mahdollisimman nopeasti. Olo on sen jälkeen niin tönkkö, että on pakko olla vähän aikaa hiljaa ja paikoillaan, tai maata selällään. Isä tekee välillä ruokaa. Hän tykkää laittaa läskisoosia ja kalakeittoa. Kalakeittoon tulee joskus hänen herkkuaan simppuja. Ei ne kyllä ole minun herkkuja, on ne niin ällöttävän näköisiä kaloja.

Vaatteet ostetaan aina Uttulasta. Se on Betaniankadulla. Vihreät teryleenihousut ja valkoinen paita ovat niin kamalia, mutta pakko niitä on aina mennä valitsemaan, vaikka pitäisi olla farkut kun muillakin on. Mutta ei ne vanhemmat koskaan kuuntele, eikä ne mistään mitään ymmärrä. Isäni muuten pukeutuu aina tummiin housuihin ja pikkutakkiin ja kravatti on sellainen missä on kuminauha. Ja aina samat vaatteet, työvaatteet ovat erikseen.

Naapurissa asuu vaan poikia ja kaikki kaverini ovat poikia. Ei yhtään likkaa missään ja vaikka olisikin niin tuskin me niiden kanssa leikittäisiin. Äitikin aina sanoo, että meidän pojat ei likkoja katsele tai tähän mäkeen ei mitään likkoja koskaan tuoda. Mutta hän ei tiedäkään mitään pienestä punatukkaisesta tytöstä. Ja koulukin jatkuu syksyllä ja siellä taas on likkoja.

Vanhin veljeni täyttää joulukuussa jo seitsemäntoista ja luulen, että hän seurustelee. Tiedän, että hän seurustelee ja olen nähnytkin hänen likkakaverinsa. Sen nimi on Mailis ja hän on kaupassa töissä Satakunnantien varrella. Hän on niin kaunis ja kiltti etten ole kauniimpaa likkaa nähnyt. Isä ja äiti ei varmana tykkää kun meidän mäkeen ei niitä likkoja koskaan tuoda. Nyt on tuotu ja saa nähdä mitä tapahtuu. Hyvä, että minä en ole koko ajan silmätikkuna. Olen niin tyytyväinen. Ja sitä paitsi vanhin veljeni on lättähattu.

Pitäisi saada uusi pyöräkin kun kavereilla on, eikä ajaa sillä samalla vanhalla rutkulla. Onneksi on sentään jappisatula. Pyörien pinnojen väliin laitetaan välillä pyykkipojalla kiinni pahvikappale ja se pitää silloin samanlaista ääntä kuin moottoripyöräkin.

Sökön ja ventin pelaaminen salaisessa majassa jatkuu. Välillä haetaan, yleensä se olen minä, kaupasta makkaraa ja aina äiti on pyytänyt hakemaan ja sitä sitten syödään siellä. Hevostee on parasta makkaraa ja siinä on välillä semmoinen rasvainen kerros päällä. Ja poltetaan salaa tupakkaa. Kaupassa on vastakirja mihin kaikki ostokset merkitään ja maksetaan aina kerran kuukaudessa. Meidän lähellä on Sipilän kauppa ja niiden poika Jouko on kavereitani. Kahilan Heikin talo on tien toisella puolen vastapäätä.