Lukuvuosi vierähti nopeasti. Kevätjuhlassa laulettiin aina se Jo joutui armas aika ja suvi suloinen ja joka kerta, varsinkin nyt nousi pala kurkkuun ja tuli niin haikea olo. Kaikki, tai lähes kaikki luokakkaverini vaihtuvat tai menevät eri kouluun ja ei se ole enää sama asia kuin ennen. Niin se Matse ja Arskakin menevät eri kouluun, mutta säilyyhän se kaveruus kun naapureina asumme. Ja niin se häipyi suuri ensirakkautenikin, pieni punatukkainen tyttö. Muistan hänet varmasti vielä vanhanakin. Aina. Keskiarvoni oli muuten 7,57, no millainen torkkari tuli. Ai jaa, no ihan hyvä.

Kesä ja kärpäset saapuivat. Sitä kun kesällä on ihan yksin ja ei kuule muuta kuin kärpästen surinan niin voi tuntea ajan pysähtyvän. Se on kummallinen tunne, mikään ei liiku, aurinko paistaa ikkunan läpi ja muuten on ihan hiljaista. Ketään ei ole missään ja silloin se tapahtuu. Aika pysähtyy ja kaikki muu lakkaa olemasta. Se on vähän samanlainen tunne kun tietää miten kuolee. Silloinkin kaikki muu lakkaa olemasta ja aika pysähtyy.

Toukokuussa tuli täyteen yksitoista vuotta, meinasi unohtua mainita koko asia. No, ei se niin tärkeää ole. Äitinikin sitten lähti ruotsiin töihin. Tukholmaan Ericssonin kaapelitehtaalle. Me jäimme kotiin kun isäkin on laivalla töissä. Ei sitä lähtöä meiltä kysytty. Meillä on kummallisia hoitajia ja ne tekee kummallista ruokaakin. Joku tumma makkaralenkki lilluu rasvasiessa paistinpannussa. Se on niin äklön näköistäkin.  Mutta ei suurempaa hätää. Onhan naapurinamme Arska ja Arskalla äiti Kerttu. Siellä olen monta kertaa syömässä. Tämä omituinen hoitaja ei kovin kauan aikaa meillä ollut. Niin kuin ei ollut kukaan muukaan. Helppo arvata jos tuntee äitini. Jossain vaiheessa meillä oli isoäitinikin meitä katsomassa ja huolta pitämässä. Hänkin oli jäänyt niin vieraaksi, että oudolta tuntui sekin. Äitikin kävi aina välillä kotona ja isä nyt kävi joka toinen päivä.

Opparin pääsykokeet oli sen kesän aikana. Niihin piti lukeakin. Oli se jännittävää aikaa odottaa niitä tuloksia ja sitä, että pääsikö sinne kouluun. Lopulta ne tulokset tuli ja niitä mentiin oppikouluun katsomaan. Siellä oli valkoinen lappu ikkunassa ja siinä oli paljon nimiä. Olin siellä minäkin, en nyt ihan ensimmäisenä, mutta jossain seitsemänkymmenennen tienoilla.