Seison hallissa ja kaikki näyttää niin suurelta. Keittiöön vievä ovi on auki ja takanani on iso portaikko, mikä vie yläkertaan. Yläkerrassa asuu Laina täti. Keittiön ovi on vaaleaa puuta ja lakattu. Miksi tämä kaikki tuntuu niin pelottavalta ja missä kaikki ovat?

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tämä talomme on aivan uusi. Äitini ja isäni rakensivat sen ja muutimme entisestä ahtaasta asunnostamme tänne. En muista entisestä asunnostamme mitään. Sekin on kummallista, koska pitäisihän minun muistaa. Olen vasta kolmevuotias tai täytän ihan kohta toukokuussa, joten kai se on tämä ikäjuttu.

 

Tässä talossa on jotain kummallista. Tästä kerroksesta missä asumme vie portaat kellariin. Portaita reunustavat punaiset metallikaiteet ja siellä kellarissa on, tiedän että on, iso musta auto missä on harmaat penkit. Se autokin pelottaa minua vähäsen. Se on isäni auto ja hän käyttää sitä työssään onhan hän taksikuski. Äiti ei taida olla tällä hetkellä töissä.

 

Mitä minulle tapahtuu tässä talossa? Muistan ison ukonilman kun taivas oli niin tumma ja samalla ukkosen valaisema. Silloinkin pelkäsin ja ketään ei taas ollut missään. Se oli kummallinen ukkonen. En muista toista samanlaista, yhtä pelottavaa.

 

Kellarin portaissa opin muuten yhden hienon jutun. Olin menossa alakertaan ja laitoin huuleni suppuun ja puhalsin hiljaa ilmaa ulos. Silloin vihelsin ensimmäistä kertaa elämässäni.

 

Muistan Atte sedän, joka istui tuolissa tumma puku päällä ryhdikkäänä. Jostain vakavasta oli kysymys kun kaikki olivat niin totisia ja puhuivat hiljaa. Atte oli isän pikkuserkku, vaikka en tiedä mitä se tarkoittaa. Tämäkin jäi mieleen tästä talosta.

 

Kesällä loukkasin itseni ensimmäisen kerran. Isäni lähti polkupyörällä kauppaan ja sain mennä takatelineelle istumaan. "Pidä ne jalat sitten levällään", varoitteli isäni. Siellä takana oli ihan kiva istua. Äitini pää ilmestyi talomme ikkunaan ja hän huusi "Markku jalat, Markku jalat", mutta liian myöhään. Toinen jalka oli mennyt pyörän pinnojen väliin. Muistan hyvin kun sininen tossuni ja sukkani lensi jalasta ja silloin sattui. Isäni vei minut takaisin kotiin ja jalkaa alettiin katsoa. Se oli ihan vaaleanpunainen ja nahat olivat lähteneet siitä pois. Muistan kun huusin suoraa huutoa ja äitini kaivoi jostain Figarol pastilleja. Se laatikko oli punainen ja ne pastillit olivat valkoisia, ja ihan vähän kirpeän makuisia.

 

Minut vietiin sairaalaan tummalla autolla, senkin muistan. Jalkaani laitettiin kipsi ja sen päälle ruskea pahvisaapas. Eikä sillä sitten saanut kävellä ulkona, ei ainakaan lätäköissä. Ensimmäisenä sadepäivänä kastoin sen pahvisen jalkani lätäkköön ja se pahvi ja kipsi tulivat ihan pehmeiksi. Niin ei olisi saanut tehdä, mutta olin kai aika villi.

Laina-tädille vietiin viikonloppuisin aina sanomalehti. Juoksimme kovaa isoveljeni kanssa portaita ylös ja siellä se täti aina odotti meitä. Emme me sieltä tyhjin käsin tulleet takaisin. Laina antoi niitä kirpeän makuisia jääkarhukarkkeja ja kiiltävään paperiin käärittyjä kisukarkkeja. Ne maistuivat hyviltä kun niiden antoi sulaa hitaasti suussa. Sitten Laina-tätikin katosi jonnekin, en taaskaan tiedä mihin. Kukaan ei enää puhunut hänestä ja en tiedä hänestä mitään muuta kuin omat muistoni.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Äitini maha kasvoi koko ajan ja ihmettelin mitä nyt on tapahtumassa. Sain lokakuussa pikkuveljen. Muistan kun menimme jonnekin katsomaan äitiä ja hän istui sängyn laidalla vaaleanpunainen yöpuku päällään. Olin vihainen kun näin veljeni. En pitänyt hänestä yhtään, eikä ihme kun hän oli niin vaaleanpunainen ja ryppyinen. Taisin olla vihainen äidillenikin.

 

Seuraavaksi muistan joulun, muistan sen kovan odotuksen kun tiesin, että jotain jännää tapahtuu. Muistan vanhan pyykkikorin, missä lahjat olivat. Oli niitä aika paljon ja kaikki käärittyinä värikkäisiin joulupapereihin. Sain lahjoja, mutta vain kaksi jäi mieleeni. Oli muovinen, valkopiippuinen pieni pyssy. Siinä oli punainen perä ja aitoja muovikuteja. Niitä kun laittoi pyssyn sisään, niin ne lensivät piipusta ulos kun painoi liipasimesta. Se oli hieno pyssy. Toinen oli paloauto. Se toimi pattereilla ja aina kun se törmäsi johonkin, niin itsestää auto muutti suuntaa ja jatkoi matkaansa. Katolla vilkkui punainen valo, ihan niin kuin oikeissakin paloautoissa.

 

Emme asuneet kauan aikaa uudessa kodissamme. En muista sitä, mutta tiedän sen. En tiedä miksi muutimme omasta kodistamme pois. Muutimme valkoiseen taloon ja sekin oli ihan hieno. Tilaa meillä oli sielläkin. Mieleeni on jäänyt silitysrauta ja palavat verhot. Verhot olivat syttyneet kun äitini oli jättänyt raudan päälle, kun hän isäni kanssa lähti käymään jossain. Muutimme valkoisestakin talosta pian pois ruskeaan puutaloon. Asuimme talon toisessa kerroksessa ja sinne vei pihalta portaat ylös. Täälläkään emme asuneet kauan aikaa.

 

Muutimme mustaan taloon. Se oli musta ulkopuolelta ja sekin pelotti, Asuimme talon yläkerrassa. Tässäkin asunnossa oli jotain kummallista. Taas muistan ukonilman. Ei se ollut kova, mutta muistan taivaalla olleen kirjavan värisen pallon. Pallosalamaksi sitä kutsuttiin ja taas pelkäsin.

 

Mustassa talossakaan emme asuneet kauan aikaa. Seuraavaksi muistan kesän ja talonrakennuksen. Pyörivä betonimylly oli pihalla ja ronksutti omaa tahtiaan. Kesä oli kuuma ja meillä oli punaista jaffaa. Tämä talo rakennettiin mäen päälle. Se ei ollut hieno, mutta tiesin että se oli oma. Siitä tuli hirsitalo, ruman näköinen, vanhoista hirsistä rakennettu talo. Ennen kuin se oli valmis asuimme talon takana olevassa pienessä puisessa kopissa. Siellä oli yksi huone, ahdasta ja kylmää.

 

Siitä kesästä muistan sen jaffapullon ja pikkuveljeni, joka joi pullosta. Hän oli juuri oppinut kävelemään ja sai pullon suuhunsa ja joi siitä. Mutta ei siinä ollutkaan jaffaa, siinä oli bensaa ja taas tuli kiire lääkäriin. Olen juuri täyttänyt neljä vuotta.

Tulee syksy ja kesä alkaa olla ohi. Parakissamme, missä edelleen asumme on pieni kamina, joka lämmittää meitä. En tiedä missä ruokaa tehdään. Meillä on ahdasta kun isäni ja äitini, minun ja kolmen veljeni kanssa asumme siellä. Alan pelätä enemmän ja isäni alkaa muuttua kummalliseksi. Hän saa outoja kohtauksia ja muuttuu yhtäkkiä ihan erilaiseksi. Hän on hyvin vihainen jostain. En tiedä mistä, mutta hän vie isoveljeni ulos ja pian ulkoa kuuluu isoveljeni huuto. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta tiedän mitä ulkona tapahtuu. Jälkeenpäin isälläni on paha mieli ja hän on taas kiltti. En tiedä missä äitini on, kaikki ovat taas poissa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Pääsemme muuttamaan kopistamme taloon. Siellä on pieni keittiö ja vähän suurempi kamari. Keittiössä on hella ja kamina ja siellä tehdään ruokaa ja syödään. Pienessä kamarissa nukumme kaikki, ihan niin kuin kopissammekin. Sisällä on sentään lämmin. Kamarissa on yksi sänky ja muut nukkuvat lattialla olevilla patjoilla. Tunnen hyvin vanhempieni ruumiinlämmön ja hien hajun. Hien haju ja lämpö tuntuvat hyviltä ja turvallisilta ja heidän viereensä on helppo nukahtaa.

 

Talosta suurin osa on leipomoa. Leipomossa on suuri punainen tiilinen seinä missä on kaksi mustaa uuniluukkua. Talon seiniä reunustavat puiset pöydät, missä leipää ja pullaa leivotaan. Lattia on betonia ja leipomon ovi vie talon takapihalle. Muistan valkoisen taikinakoneen ja suuren rasvankeittimen , jossa paistetaan munkkeja . Samalla tontilla, tien vieressä on vielä kioski. Siellä myydään meidän leipomon tavaroita. Myydään siellä karkkejakin, jäätelöä ja limpparia.

 

Isä ja äiti heräävät aikaisin kun me vielä nukumme. Nousemme aamulla tuoreen leivän tuoksuun. Leivän tuoksuun sekoittuu munkkirasvan tuoksu. Meillä on aina tuoretta pullaa ja lihapiirakoita. Kun päivä valkenee aletaan tavaroita pakata leipälaatikoihin ja ne viedään pakettiautoon. Se auto on vihreä ja sen merkki on Fordson. Luulen, että se on uusi tai se näyttää uudelta. Isäni ajaa autoa ja vie leivät kauppoihin ja kioskeihin. Olen joskus isäni mukana, hänen apupoikanaan ja käymme Huolman ja Tapanin kaupassa, kioskissa Myllyn lähellä ja Naantalissa. Läiken mamma ja pappa omistavat sen kioskin. He käyvät meillä aina kylässä ja tuovat tuliaisia meille lapsille. Mamma on kiltti ja hymyilee paljon. He pelaavat  marjapussia isäni ja äitini kanssa. Silloin kaikki ovat hyvällä tuulella. Mekin käydään välillä Läiken mamman luona  kylässä. Heillä on iso hieno talo ja suuri puutarha.

 

Sunnuntaisin saa nukkua pitkään, sillä silloin ei leivota. Sunnuntai on mukava päivä ja silloin syödään eri ruokiakin. Aamypöydässä on leikkeleitä, maksamakkaraa, kinkkua, kieltä ja juustoa. Sekaleipä on pehmeää ja tuoksuu hiivalta. Kaikki ovat yhtä aikaa aamupöydässä ja juomme kahvia. Kahvin joukkoon laitan kermaa ja sokeria ja sullon joukkoon tuoretta pitkoa. Sitä sanotaan pullamosoksi ja se tuntuu lämpimältä ja makealta suussa.

Neljäs sivu

 

Olen täyttänyt jo viiden. Asumme edelleen samassa paikassa Raisiossa, pienessä Ihalan kylässä. Meidän talomme on ensimmäinen tämän tien alkupäässä. Naapuritonteille rakennetaan kaksi taloa. Viereissä talossa asuu Arska ja Sepe ja sitä seuraavassa Matse. Arska ja Matse ovat yhtä vanhoja kuin minä ja Sepe vuotta vanhempi. Matsen isä on rautateillä töissä ja naapurin veljesten isä on rakennusmestari. Niitten molempien perheiden äidit ovat kotona. Alan viettämään paljon aikaa naapurin poikien kanssa, olemme aina yhdessä ja leikimme jotain.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kädessäni on

 sarjakuvakirjan ja alan katsoa sitä. Se on iso kirja ja tunnen jo kirjaimet ennestään. Kirja on monta kertaa ennenkin ollut minulla ja olen katsellut sitä. Huomaan, että jostain kirjaimesta muodostuu sana ja sitten toisesta ja kolmannesta. Alan oppia sanoja ja uusia sanoja ja hei minä osaan lukea. Minä osaan lukea, miten hauska tunne se onkaan.

 

Vähän myöhemmin kesällä opettelen ajamaan polkupyörää. Se on äitini pyörä ja polkimille on helppo nousta. Ei kestä kauaa aikaa kun pääsen jo itse eteenpäin. Olen oppinut tänä vuonna kaksi uutta hienoa asiaa.

 

Vietän ensimmäisen kesäni tätini ja hänen miehensä Armaksen kanssa Lokalahdella. Heidän poikansa serkkuni Kimmo on mukana ja vanhempi veljeni. Tontin rajalla menee puro missä on vesimittareita veden pinnalla. Siellä käymme aamu- ja iltapesulla. Viiletämme kapeaa polkua pitkin purolle, ylitämme pienen puusillan ja tulemme tumman puron rantaan.. Vesi on niin puhdasta ja kylmää. Iltapesu jälkeen menemme heti nukkumaan. Eeva-tätini opettaa meille iltarukouksen. Laitetaan kädet ristiin ja ruokoillaan Jumalaa.

 

Eeva tekee viiliä ja laittaa ne eteisen kaappiin ja kun ne ovat valmiit niin pääle laitetaan sokeria ja syödään. Maito ja voi haetaan aaamulla meijeristä. Se on kylän keskustassa ja sinne on pitkä matka ja heti on vastassa valtavan iso mäki mitä ei jaksa millään. Meijeri on iso valkoinen rakennus ja siellä on viileämpää kuin ulkona.

 

Päivällä lähdemme monta kertaa Ahmasveden rantaan pyörillä. Minä istun Armaksen takana ja serkkuni Eevan takatelineellä ja ajamme kilpaa hiekkatietä pitkin. Armas on vahva ja tulemme ensimmäisenä perille. Se on niin mukava matka aina. Toisina päivinä menemme Rihkarin rantaan. Se on paljon mukavampi, kun meren pohja on pehmeää hiekkaa ja sinne voi kahlata vaikka kuinka kauas. Meillä on mukana vanha autonrengas ja se puhalletaan täyteen ilmaa. Venttiiliä täytyy painaa hampaan syrjällä alas ja samalla puhaltaa. Jännää hommaa kellua ja leikkiä sen kanssa.

 

Sitten meillä on se valtavan iso hiekkakuoppa tien toisella puolella. Siellä vietämme pitkiä aikoja möyrien hiekassa. Se hiekka on niin  lämmintä ja pehmeää jalan alla ja kuopan yläreunalta voi liusua alas kuopan pohjalle. Takaisin kiipeäminen onkin vaikeampaa kun hiekka pakenee paljaiden jalkapohjien alta, eikä millään meinaa pysyä pystyssä.

 

 

Viides sivu

 

Isä ja äiti tekevät leipomossa töitä ja sinne on otettu työntekijä ja sen nimi on Alli ja sukunimi Viisas. Se on lihava ja kova puhumaan vähän kimittävällä äänellä. Isäni ja äitini riidat ovat lisääntyneet ja olen tullut varovaiseksi etten häiritsisi heitä. Isäni on välillä niin vihainen ja äiti on hiljaa,mutta äiti onkin kiltimpi.Kotona ei ole aina niin hauskaa olla ja vietän paljon aikaa ulkona naapurin kavereiden kanssa. Meillä on aina hauskaa yhdessä ja se on hyvä asia.

 

Talvella jäädytämme talomme takana olevalle pellolle kentän missä voimme luistella. Se on aika iso kenttä ja sinne tulee muitakin kylän poikia. Silloin kun asuimme valkoisessa talossa ja olin pienempi niin vanhempani pitivät kioskia Parkin kentän laidalla. Se se vasta oli iso kenttä. Muistan hyvin jalassani olevat lusitimet ja nilkat menivät linkkuun, enkä pysynyt pystyssä. Jostain tuli isompi poika ja hän alkoi vetämään minua perässään. Pidin kiinni jääkiekkomailasta ja yritin pysyä pystyssä. Vähitellen aloin potkia ja liukua eteenpäin ja jonkun ajan päästä pysyin jo itse pystyssä. Muistan se varmaan aina. Voi sitä riemua ja iloa.

 

Tulee kevät ja olen kuusivuotias. Vuoden päästä mennään kouluun. Pikkuveljeni on kolmevuotias ja hänestä on tullut isän lemmikki. Vanhempi veljeni on yhdeksän ja vanhin veljeni on  kolmentoista ja hän ei ole koskaan paikalla.

 

Minulla on silmissä vikaa, enkä näe toisella silmällä kunnolla. Me menemme tätini Eevan kanssa silmälääkäriin. Eeva on kaunis ja pitkä täti. Hänen seurassaan on hyvä olla. Silmälääkäri on torin vieressä ja hänen nimensä on Keijo Jäntti. Silmäni tutkitaan ja minut määrätään leikkaukseen. En tiedä mikä silmääni vaivaa, kun en ymmärrä mistä he puhuvat.

 

Olen leikkaussalissa ja naamani eteen laitetaan joku kankaasta tehty koppa. Siihen tiputetaan jotain pahanhajuista ainetta ja sitten en muista mitään. Herään pahaan oloon ja oksennan heti pahviseen astiaan. Joudun olemaan sairaalassa muutaman päivän, mutta ei siellä tule aika pitkäksi. Menemme muiden kavereiden kanssa ulos isolle korkealle tasanteelle ja katsomme alas.

 

Pääsen kotiin ja silmässäni on valkoinen lappu. Olen saanut mukaani mustan lapun ja sitä pitäisi pitää terveen silmä edessä, mutta ei siitä mitään tule. En halua. Saan ensimmäiset silmälasini, mutta en pidä niitäkään. Paistaahan kuuma aurinko ja silmälasien läpi kun auringonsäde osuu niin sillä voi laittaa filmiin polttopisteen ja pian se filmi syttyy palamaan. Ne olivat viimeiset silmälasini.

 

Yhtenä päivänä kun  pakettiauto oli etupihalla niin se lähti itsestään vierimään meidän mäkeä alas. Ei sitä voinut pysäyttää ja niin se meni omia menojaan ja muksahti päin pieniä koivuja ja jäi siihen. Taas isäni suuttuu ja kysyy olinko ollut autossa ja räplännyt sitä. Näen käden heilahtavan ja huulestani alkaa vuotaa verta. En ymmärrä miksi, kun en ollut autossa.

Meidän kioskin edessä on paljon tupakan tumppeja ja alamme pikkuveljeni kanssa keräämään niitä. Lähdemme hakemaan ylhäältä talosta tulitikkuja ja menemme takaisin ulos. Tupakka ei maistu hyvältä ja se tuntuu päässä omituiselta. Hiivimme selät kyyryssä talon seinustaa pitkin ja äitimme huomaa meidät ja tietää heti mitä olemme tekemässä. "Pojat, ette kai te polta tupakkaa?", hän kysyy. Äiti on kuitenkin kiltti, eikä kerro kenellekään.

Käymme lauantaisin kaupungissa Willen saunassa. Se on yhden kerrostalon alakerrassa. Lasikopin takana istuu joku nainen kun sinne menee ja saamme oman pukuhuoneen. Pesuhuone on iso ja seinät valkoista kaakelia. Löylyhuone on myös iso ja sinne mahtuisi monta ihmistä, mutta meitä on viisi. Se löyly on niin kuumaa, että kainaloita alkaa kirvellä. Tulee kova hiki ja kun sormella hankaa ihoa vastan niin ihosta irtoaa sellaisia harmaita lieruja, Löylyn jälkeen saunanpesijä pesee meidät ja joka kerta se pesijä kovilla näpeillään hieroo hiuksia niin, että tuntuu. Puhtaana menemme takaisin pukuhuoneeseen ja saamme pestyt alusvaatteet päällemme ja pienen pullon keltaista Jaffaa. Aina kun ajamme kotiin päin pysähdymme Martin tai Tuomiokirkon nakkikioskilla ja ostamme höyrytettyjä lihapiirakoita ja nakkeja. Niitä on niin paljon, että vatsa tulee ihan liika täyteen ja kestää kauan ennen kuin täysi olo menee ohi.

Meille tulee ruskeita täysinäisiä kangassäkkejä jostain. Ne viedään keittiöön ja ovet laitetaan lukkoon. Säkeissä on sisällä muovinen suoja sen sisällä paljon tupakkaa ja muistan, että siellä on suklaatakin ja olisiko ollut kahviakin. Ymmärrän, että ne ovat tulleet Ruotsista. Se on jotain salaista ja siitä ei saa puhua kenellekään. Kun ne tavarat on otettu säkeistä pois ne viedään jonnekin. Niitä säkkejä tuli muutaman kerran ja aina se oli yhtä salaista ihan niin kuin jotain pahaa olisi tehty. Kuulen kun vanhempani puhuvat, että Ruotsissa on paljon sellaista tavaraa mitä Suomesta ei saa.

Muistan kun poliisikin käy joskus oven takana ja niitä ei päästetä sisään. Ollaan hiljaa niin ettei kukaan kuule. Kerran muistan kun joku poliisi taas tuli oven taakse, ja äitini huusi, että mitä helvettiä te täällä teette eikä avannut ovea. Ei se tunnu yhtään mukavalta, enkä tiedä mitä taas on tapahtunut. Tiedän, että se ei ole hyvää, mutta en tiedä mitä se on.