Neljäs sivu

 

Olen täyttänyt jo viiden. Asumme edelleen samassa paikassa Raisiossa, pienessä Ihalan kylässä. Meidän talomme on ensimmäinen tämän tien alkupäässä. Naapuritonteille rakennetaan kaksi taloa. Viereissä talossa asuu Arska ja Sepe ja sitä seuraavassa Matse. Arska ja Matse ovat yhtä vanhoja kuin minä ja Sepe vuotta vanhempi. Matsen isä on rautateillä töissä ja naapurin veljesten isä on rakennusmestari. Niitten molempien perheiden äidit ovat kotona. Alan viettämään paljon aikaa naapurin poikien kanssa, olemme aina yhdessä ja leikimme jotain.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kädessäni on

 sarjakuvakirjan ja alan katsoa sitä. Se on iso kirja ja tunnen jo kirjaimet ennestään. Kirja on monta kertaa ennenkin ollut minulla ja olen katsellut sitä. Huomaan, että jostain kirjaimesta muodostuu sana ja sitten toisesta ja kolmannesta. Alan oppia sanoja ja uusia sanoja ja hei minä osaan lukea. Minä osaan lukea, miten hauska tunne se onkaan.

 

Vähän myöhemmin kesällä opettelen ajamaan polkupyörää. Se on äitini pyörä ja polkimille on helppo nousta. Ei kestä kauaa aikaa kun pääsen jo itse eteenpäin. Olen oppinut tänä vuonna kaksi uutta hienoa asiaa.

 

Vietän ensimmäisen kesäni tätini ja hänen miehensä Armaksen kanssa Lokalahdella. Heidän poikansa serkkuni Kimmo on mukana ja vanhempi veljeni. Tontin rajalla menee puro missä on vesimittareita veden pinnalla. Siellä käymme aamu- ja iltapesulla. Viiletämme kapeaa polkua pitkin purolle, ylitämme pienen puusillan ja tulemme tumman puron rantaan.. Vesi on niin puhdasta ja kylmää. Iltapesu jälkeen menemme heti nukkumaan. Eeva-tätini opettaa meille iltarukouksen. Laitetaan kädet ristiin ja ruokoillaan Jumalaa.

 

Eeva tekee viiliä ja laittaa ne eteisen kaappiin ja kun ne ovat valmiit niin pääle laitetaan sokeria ja syödään. Maito ja voi haetaan aaamulla meijeristä. Se on kylän keskustassa ja sinne on pitkä matka ja heti on vastassa valtavan iso mäki mitä ei jaksa millään. Meijeri on iso valkoinen rakennus ja siellä on viileämpää kuin ulkona.

 

Päivällä lähdemme monta kertaa Ahmasveden rantaan pyörillä. Minä istun Armaksen takana ja serkkuni Eevan takatelineellä ja ajamme kilpaa hiekkatietä pitkin. Armas on vahva ja tulemme ensimmäisenä perille. Se on niin mukava matka aina. Toisina päivinä menemme Rihkarin rantaan. Se on paljon mukavampi, kun meren pohja on pehmeää hiekkaa ja sinne voi kahlata vaikka kuinka kauas. Meillä on mukana vanha autonrengas ja se puhalletaan täyteen ilmaa. Venttiiliä täytyy painaa hampaan syrjällä alas ja samalla puhaltaa. Jännää hommaa kellua ja leikkiä sen kanssa.

 

Sitten meillä on se valtavan iso hiekkakuoppa tien toisella puolella. Siellä vietämme pitkiä aikoja möyrien hiekassa. Se hiekka on niin  lämmintä ja pehmeää jalan alla ja kuopan yläreunalta voi liusua alas kuopan pohjalle. Takaisin kiipeäminen onkin vaikeampaa kun hiekka pakenee paljaiden jalkapohjien alta, eikä millään meinaa pysyä pystyssä.

 

 

Viides sivu

 

Isä ja äiti tekevät leipomossa töitä ja sinne on otettu työntekijä ja sen nimi on Alli ja sukunimi Viisas. Se on lihava ja kova puhumaan vähän kimittävällä äänellä. Isäni ja äitini riidat ovat lisääntyneet ja olen tullut varovaiseksi etten häiritsisi heitä. Isäni on välillä niin vihainen ja äiti on hiljaa,mutta äiti onkin kiltimpi.Kotona ei ole aina niin hauskaa olla ja vietän paljon aikaa ulkona naapurin kavereiden kanssa. Meillä on aina hauskaa yhdessä ja se on hyvä asia.

 

Talvella jäädytämme talomme takana olevalle pellolle kentän missä voimme luistella. Se on aika iso kenttä ja sinne tulee muitakin kylän poikia. Silloin kun asuimme valkoisessa talossa ja olin pienempi niin vanhempani pitivät kioskia Parkin kentän laidalla. Se se vasta oli iso kenttä. Muistan hyvin jalassani olevat lusitimet ja nilkat menivät linkkuun, enkä pysynyt pystyssä. Jostain tuli isompi poika ja hän alkoi vetämään minua perässään. Pidin kiinni jääkiekkomailasta ja yritin pysyä pystyssä. Vähitellen aloin potkia ja liukua eteenpäin ja jonkun ajan päästä pysyin jo itse pystyssä. Muistan se varmaan aina. Voi sitä riemua ja iloa.

 

Tulee kevät ja olen kuusivuotias. Vuoden päästä mennään kouluun. Pikkuveljeni on kolmevuotias ja hänestä on tullut isän lemmikki. Vanhempi veljeni on yhdeksän ja vanhin veljeni on  kolmentoista ja hän ei ole koskaan paikalla.

 

Minulla on silmissä vikaa, enkä näe toisella silmällä kunnolla. Me menemme tätini Eevan kanssa silmälääkäriin. Eeva on kaunis ja pitkä täti. Hänen seurassaan on hyvä olla. Silmälääkäri on torin vieressä ja hänen nimensä on Keijo Jäntti. Silmäni tutkitaan ja minut määrätään leikkaukseen. En tiedä mikä silmääni vaivaa, kun en ymmärrä mistä he puhuvat.

 

Olen leikkaussalissa ja naamani eteen laitetaan joku kankaasta tehty koppa. Siihen tiputetaan jotain pahanhajuista ainetta ja sitten en muista mitään. Herään pahaan oloon ja oksennan heti pahviseen astiaan. Joudun olemaan sairaalassa muutaman päivän, mutta ei siellä tule aika pitkäksi. Menemme muiden kavereiden kanssa ulos isolle korkealle tasanteelle ja katsomme alas.

 

Pääsen kotiin ja silmässäni on valkoinen lappu. Olen saanut mukaani mustan lapun ja sitä pitäisi pitää terveen silmä edessä, mutta ei siitä mitään tule. En halua. Saan ensimmäiset silmälasini, mutta en pidä niitäkään. Paistaahan kuuma aurinko ja silmälasien läpi kun auringonsäde osuu niin sillä voi laittaa filmiin polttopisteen ja pian se filmi syttyy palamaan. Ne olivat viimeiset silmälasini.

 

Yhtenä päivänä kun  pakettiauto oli etupihalla niin se lähti itsestään vierimään meidän mäkeä alas. Ei sitä voinut pysäyttää ja niin se meni omia menojaan ja muksahti päin pieniä koivuja ja jäi siihen. Taas isäni suuttuu ja kysyy olinko ollut autossa ja räplännyt sitä. Näen käden heilahtavan ja huulestani alkaa vuotaa verta. En ymmärrä miksi, kun en ollut autossa.